top of page
Musiikiton kahvila
Musiikiton paikka -merkki www VALK.png

Musiikiton paikka

Musiikittomia vapaa-ajan paikkoja ja muita palveluita löytyy jo jonkin verran. Palveluiden ääniympäristöistä ei kuitenkaan ole tarjolla tietoa. Hiljaiset paikat lanseerasi syksyllä 2023 Musiikiton paikka -merkin. Kyseessä on merkki, jonka palvelusta vastaava yrittäjä tai tilaisuuden järjestäjä voi kiinnittää ovenpieleen tai nettisivuilleen tiedottaakseen kävijöille, että kyseessä on paikka, jossa ei soiteta taustamusiikkia. Musiikittomuus voi ajoittua myös tiettyyn ajanjaksoon päivästä. Merkkiä voi käyttää myös paikka, jossa musiikki on kohdennettu vain tietyille alueille tilassa, tai jossa musiikki laitetaan asiakkaan pyynnöstä pois.

Musiikiton paikka -merkki on tärkeä viesti asiakkaalle.

MONELLE IHMISELLE musiikittomuus voi olla tärkeä kriteeri paikan valinnan suhteen ja merkin avulla nämä paikat on helpompi löytää. Musiikiton paikka -merkin avulla lähdemme kartoittamaan jo olemassa olevia, musiikittomia paikkoja. Lisäksi innostamme palveluita kokeilemaan musiikittomuutta. Nyt musiikin soittaminen on se yleisin käytäntö, ja me haluamme edesauttaa sitä, että vaihtoehtoisia ratkaisuja olisi tarjolla. Merkin avulla myös viestitämme yrittäjille, että musiikittomuus on maininnan arvoinen asia.

ÄÄNIYMPÄRISTÖN ARVIOINTIIN liittyy haasteita, eikä yksinkertaisia työkaluja ole noin vain saatavilla. Musiikittomuus ei aina ole laadukkaan ääniympäristön tae, sillä akustisesti haastavassa tilassa mm. naurunremahdukset, puhe ja astioiden kilinä voivat tehdä ääniympäristöstä meluisan. Valitsemalla musiikittomuuden on kuitenkin mahdollista vähentää tilan hälyisyyttä ja siten parantaa ääniympäristön laatua. Musiikiton paikka -merkki pyrkii lisäämään huomiota ääniympäristöihin ja sen myötä edistämään yhä täsmällisempiä tiedottamisen tapoja. Musiikittomuudesta tiedottaminen on sekä kuluttajalle että palveluntarjoajalle se ensimmäinen, helppo askel.

HALUAMME ROHKAISTA palveluntarjoajia pohtimaan entistä tarkemmin sitä, miten ja millaisia ääniympäristöjä heidän tiloissaan on. Uskomme, että tulevaisuudessa miellyttävä ja terveellinen ääniympäristö tulee olemaan vahva tapa erottautua ja ottaa asiakkaat paremmin huomioon. 

LATAA MUSIIKITON PAIKKA -MERKKI:

Lataa alta merkki sopivassa muodossa: nettiversiona (png) tai printiksi sopivana tiedostona (pdf), jos merkki on tulossa esimerkiksi tarrana oveen. Tarraksi oveen tai ikkunaan suosittelemme valkoista merkkiä, joka erottuu heijastavasta ikkunapinnasta hyvin. Valkoinen logo toimii myös muilla värillisillä ja tummilla pinnoilla. Vaalean taustan päällä käytä sen sijaan tummanharmaata logoa. Voit valita logon makusi ja käyttökohteesi mukaan Hiljaiset paikat www-osoitteella tai ilman.

Musiikiton paikka -merkki www VALK.png
Musiikiton paikka -merkki www HARM.png
Musiikiton paikka -merkki ilman www VALK.png
Musiikiton paikka -merkki ilman www HARM.png

Tai lataa halutessasi kerralla kaikki tiedostot tästä.

Musiikiton paikka -lista

HILJAISET PAIKAT tulee keräämään tälle sivustolle tietoa musiikittomista tai muutoin hiljaisista paikoista. Ilmianna musiikiton paikka tästä.

Löydä hiljaisuutta

HELSINGISSÄ:

Helsingin kaupunki on kerännyt listaa paikoista, joissa voi nauttia hiljaisuudesta. Pääset sivustolle

PÄÄKAUPUNKISEUDULLA:

Helsingin yliopistossa on kehitetty uudenlainen reittiopas, Green Paths. Sovelluksen avulla voit selvittää, kuinka korkealle desibelit reitilläsi nousevat ja etsiä miellyttävimmät ja terveellisimmät reitit pääkaupunkiseudulla. Pääset Green Paths -sovellukseen

MUUALLA SUOMESSA:

Keräämme listaa parhaillaan ja päivitämme tiedot tänne piakkoin. Voit myös vinkata meille eri paikkakuntien listoista.

bottom of page